the right cutting height for your lawn
Realise your gardening dreams

Leikkuukorkeus ja tekniikka

Kun olet kylvänyt uuden nurmikon, leikkaa se, kun korret ovat noin kahdeksan senttimetrin mittaisia. Leikkaa se tällöin noin viiden senttimetrin pituiseksi. Kun leikkaat nurmikon kolmannen tai neljännen kerran ja se on jo paksumpi, voit vähitellen leikata sen kolmen senttimetrin mittaiseksi.

Siitä, että nurmikon annetaan kasvaa todella pitkäksi ja leikataan se heti taas lyhyeksi, ei ole mitään hyötyä. Korren on aina oltava tietyn mittainen yhteyttämisen mahdollistamiseksi, minkä vuoksi on parempi leikata nurmea vähän ja usein kuin paljon kerralla. Nyrkkisääntönä on, että jokaisella leikkuukerralla vartta lyhennetään puolella tai kahdella kolmanneksella noin 3 senttimetrin mittaan. Varjoisempien alueiden nurmikon voi jättää hieman pidemmäksi, kunnes korren pituus on noin viisi senttimetriä. Kasvukauden alussa ja lopussa nurmikon voi jättää hieman pidemmäksi, noin 5 senttimetriin. Näin kannattaa tehdä myös kuumina ja kuivina jaksoina. 

the right cutting height

Ihanteellinen leikkuutekniikka todella on olemassa: vähän ja usein on parempi kuin paljon kerralla. Vaihda leikkuusuuntaa aina nurmikkoa leikatessasi. Muuten painat kortta aina samaan suuntaan, jolloin korret kääntyvät helpommin keskenään limittäin. Satunnaisen liikeradan mukaan leikkaava robottiruohonleikkuri leikkaa nurmikkoa eri suunnista usein ja vähän kerrallaan, jolloin erittäin hieno leikkuusilppu jää nurmikon luontaiseksi ravinteeksi. 

 

Jos yleensä leikkaat nurmikon myötäpäivään, aja välillä vastapäivään. Leikkaa välillä myös vinottain, suuntaa vaihdellen. Jos haluat nurmelle raitakuvion, jollaisia näkee esimerkiksi stadioneilla, tarvitset ruohonleikkurin, jossa on takana tela. Tela tasoittaa nurmikon samansuuntaiseksi nostaen esiin ruohon kirkkaana hohtavan alapinnan. Tällä tekniikalla voit tehdä nurmikollesi raitoja, neliöitä tai ympyröitä.