Käytämme evästeitä verkkosivustomme käyttökokemuksen parantamiseen. Jatkamalla sivuston selaamista hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja: Evästeet

Syksyn pihatöiden tarkistuslista

Syksy saapuu ja illat alkavat hämärtyä ja viiletä. Tuleva talvi alkaa olla ajatuksissa. Mitä tehtävää pihalla on enää jäljellä, kun on syksy? Varaudutaan tietenkin talven varalle.

Kasvien istuttaminen ja siirtäminen

Syksy on hyvää aikaa kasvien istuttamiselle, koska syyssateet pitävät maan kosteana. Maa on yhä lämmin kesän jäljiltä, joten kasveilla on aikaa tottua uuteen paikkaan ja juurtua kunnolla.

Myös uusia kasveja voi istuttaa syksyllä hyvällä omallatunnolla. Nyt on hyvä aika tuoda vähän väriä pihalle ennen talvea. Esimerkiksi ruusuille syksy ennen ensikuuraa on ihanteellista istutusaikaa.

Kukkasipulien istuttaminen

Kun kukkasipulit istutetaan syksyllä, sipulikukkien esiinpistämisestä saa nauttia jo varhain keväällä. Oikeanlainen istuttaminen on tärkeää kevään airuiden viihtymisen kannalta. Useimmat sipulikasvit viihtyvät tuoreessa ja kosteassa maassa keväällä, mutta kesällä lepoaikana maa voisi olla kuivempi ja kuohkeampi. Kukkasipulit istutetaan maahan niin, että sipulin päälle tulee 2–3 kertaa kukkasipulin korkeuden verran multaa. GARDENA-kukkasipulinistuttimella on helppo tehdä riittävän suuri ja syvä kuoppa. Sipuli asetetaan reikään suippo pää ylöspäin, minkä jälkeen istuttimessa oleva maa laitetaan sipulin päälle ja tiivistetään painamalla.

Ruohovartisten ja puuvartisten perennojen ja pensaiden leikkaaminen

Kun perennat kellastuvat, niiden varret taipuvat maata kohden tai siemenet alkavat kypsyä, on aika leikata ne alas. Kasvien elinvoima siirtyy tässä vaiheessa juuriin. Jos kasveja ei leikata, ne saattavat mädäntyä.

Pensaat ja puuvartiset perennat voi leikata noin neljäsosaan koostaan. Leikkaaminen riippuu kuitenkin kasvityypistä. Kasvien mukana tulevissa lipukkeissa on yleensä tietoja myös leikkaamisesta.

Pensasaidan leikkaaminen

Pensasaidat kannattaa leikata vielä kerran syksyllä. Lehtipensaita kannattaa leikata vain sen verran, ettei aitaan synny aukkoja, koska aukot eivät enää kasva umpeen syksyn aikana. Pensasaidan päälle pudonneet puiden lehdet kannattaa poistaa, että latvusto saa tarpeeksi ilmaa ja valoa.

Nurmialueet

Talvella märkyys, kylmyys ja valon vähyys koettelevat nurmikkoa. Siksi nurmikkoa kannattaakin vähän hemmotella syksyllä. Kun lehdet putoavat, ne on hyvä haravoida pois säännöllisesti. Nurmikolle jäävät lehdet estävät valon pääsyn ja edistävät ruskeiden laikkujen ja sammaleen muodostumista. Leikkaa nurmikko vielä kerran myöhään syksyllä. Älä leikkaa ruohoa alle viiden sentin mittaiseksi, koska hieman pidempänä nurmikko voi paremmin hyödyntää vähenevän valon. Näin vastustuskyky rikkaruohoja ja sammalta vastaan on parempi. 

Syyslannoitus on suositeltavaa. Syyslannoitteissa on yleensä vähän typpeä ja runsaasti kaliumia. Suuri kaliumpitoisuus vahvistaa nurmea ja parantaa sen pakkasenkestoa. Perinteisiä nurmikkolannoitteita ei kannata käyttää syksyllä, koska niiden typpi saa nurmikon kasvamaan nopeammin ja altistaa sen pakkaselle.

Ennen pakkasten tuloa on muutakin tehtävää.

• Kukkapenkit, ruusut ja muut kylmänarat kasvit kannattaa peittää oksilla, lehdillä tai suojakankaalla.

• Kaiva talvea kestämättömien mukulakasvien, kuten daalian, juurakot esimerkiksi ilmavaan laatikkoon kellariin.

• Tuo ruukkukasvit sisälle tai laita ne suojaan.

• Sulje vesipisteet ja tyhjennä hanat ja kastelujärjestelmät, jotta jäätyvä vesi ei pääse vahingoittamaan niitä.

• Pura allaspumput ja asenna tarvittaessa jäänestopumppu.

Talvi tuo tervetulleen tauon pihanhoitoon. Ei kuitenkaan mene pitkään, kun on jälleen aika innostua!