Käytämme evästeitä verkkosivustomme käyttökokemuksen parantamiseen. Jatkamalla sivuston selaamista hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja: Evästeet

Joulukuusen hoito-ohjeet

Koristeltu joulukuusi on monille jouluna ehdoton. Suurin osa Euroopan joulukuusista kasvatetaan Tanskassa. Jo lokakuun lopussa täyteen pakatut joulukuusikuormat lähtevät liikkeelle. Siinä vaiheessa, kun männyt tai kuuset pääsevät olohuoneeseen saakka, takana on jo pitkä matka. Siksi oikeanlainen hoito on erityisen tärkeää, jos kuusesta halutaan nauttia parhaimmillaan.

Puun valitseminen

Useimmat joulupuut ovat mäntyjä ja kuusia. Niiden erottaminen on helppoa: männyssä on pehmeät neulaset ja kuusessa pistävät. Kuusta on näin ollen hankalampi käsitellä. Lisäksi kuusen neulaset tippuvat herkästi, kun taas männynneulaset varisevat harvoin.

Puun tuoreuden voi päätellä leikkauspinnasta, mutta se käy helposti vain ammattilaisilta. Variseva kuusi ei varmastikaan ole kovin tuore, ja parhaat päivänsä nähneen männyn oksien päät alkavat lakastua. Paikalliset kuusimyyjät eivät välttämättä myy lähikuusia, joten kannattaa tarkistaa, missä kunnossa puu on. Tuoreimman puun saa tietenkin suoraan kasvutilalta.

Puun säilyttäminen ennen joulua

Joulukuusi kannattaa säilyttää ennen koristelua mieluiten kuivassa paikassa, kuten autotallissa. Jos joulukuusen jalkaan voi laittaa vettä, puu pysyy tuoreempana. Kuusenjalka, jossa on jalalla painamalla avattavat leuat, on helppokäyttöinen. Kuusenjalka asetetaan haluttuun kohtaan, painetaan jalalla painiketta, ja kuusi on helppo asettaa paikalleen. Kuusimyyjää kannattaa pyytää muotoilemaan kuusen tyvi kuusenjalkaan sopivaksi, ettei kotona tarvitse ryhtyä hommiin sahan ja kirveen kanssa.

Juuripaakullinen joulukuusi

Seuraavat ohjeet ovat tärkeitä puutarhalta tai omalta pihalta siirrettävän juuripaakullisen puun hoidossa. Puu on totutettava olohuoneen lämpötilaan talvilevosta vähitellen (esim. ulkolämpötila 0 °C, autotalli 10 °C, olohuone 20 °C). Älä unohda kastelua. Toista vaiheet päinvastaisessa järjestyksessä, kun puu palautetaan pihalle. Silloin puulla on paremmat mahdollisuudet selvitä retkestä olohuoneeseen. Juuripaakullisissa joulukuusissa on suuria laatueroja.

Tyyppi 1: Puu on kasvatettu istuttamatta sitä säännöllisesti uudelleen. Puu on kaivettu maasta ja juurakko on tungettu pakolla muoviseen astiaan. Tästä seuraa, että juuret katkeilevat ja pistävät monesti jopa ruukusta ulos.

Tyyppi 2: Puu on istutettu säännöllisesti uudelleen, joten se on pystynyt kasvattamaan paljon juuria pieneen tilaan, kun puu on siirretty kiinteän juuripaakun kanssa uuteen astiaan. Puulla on ollut paremmat kasvuolosuhteet kun 1-tyypin puilla. Rikkakasvien määrä ruukussa kertoo myös laadusta.